PERUSTAJA
JAN STANKEVICH
Miten kaikki alkoi?
Unelma rakentaa oma yhdistys tai yritys oli syntynyt kauan sitten. Tämä idea syntyi silloin kun olin selvinnyt omista ongelmista. Minulla ei ollut helppo ja itsestään selvä nuoruus. Olin ennen huumeiden käyttäjä. Käytin paljon erilaisia huumeita, myös suonensisäisiä. Elämä kadulla johti minut lopulta epätoivoiseen tilanteeseen. Olin jäänyt täysin yksin kerättyien ongelmien seuraan. Loppuratkaisu oli itsemurha. Minulle tuli ymmärrys siitä mitä kokee hyljätty lapsi kadulla. Oli tosi sairas ja epätoivoinen aika. Oman epäonnistuneen elämän seurauksena siis syntyi tämä idea jälkeenpäin.
Lapsia olen rakastanut aina. En vaan tiennyt miten ja milloin tämän unelman olisi voinut toteuttaa. Yhtenä iltana olin lähdössä silmiä avaavalle matkalle Venäjälle. Menin tutustumaan valtion orpokoteihin Petroskoissa. Valitettavasti valtio ei anna rakentaa omia yksityisiä orpokoteja Venäjällä, mutta kuitenkin hyväksyy ottamaan kaiken mahdollisen avun vastaan ulkopuolelta. Näin aloin olemaan pienessä uskollinen ja rupesin viemään vaatteita ja ruokaa sinne laitokseen. Myöhemmin sitten syntyi idea perustaa oma perhepäivähoitopalvelu jossa olisi myös vähän oman elämän kokemusta ja opittua sisältöä siitä. Ja näin nyt olen oppisopimuksella opiskelemassa Perhepäivähoitajaksi.
OMA TARINA
Jokaisella meistä on oma ainutlaatuinen tarina. Ei ole tylsää tarinaa tai liian tavallista olemassa. On hyvin normaalia että ihmiset kohtaavat ongelmia ja näin kasvavat täysikäisyyteen tai täysin normaalia on epäonnistua ja lopulta kuolla. Monesti tarinaan sisältyy myös jokin opetus. Niin kerron nyt lyhyesti oman kokemuksen elämästäni.
Olin pieni 13 vuotias poika kun muutettiin äidin mukana Suomeen Karjalasta, Petroskoista. Toinen kulttuuri, uusi ympäristö, kielihaasteet ja vanhat kaverit jäi taakse. Niin kaikki nämä vastoinkäymiset vaikutti pienen pojan päässä. Teini-iässä koulu ei maistunut eikä ammattiin valmistuminen juurikaan kiinnostanut. Minua kiinnosti ainostaan viikonloput ja hauskanpito. Kiinnosti tytöt ja opiskelijaelämä. Mitä nyt 15 vuotiaan pojan päässä yleensäkkin pyörii..? Lähdin kotoa etsimään siis toista “parempaa elämää” ja hyväksyntää..
Kasvaessa teini-ikään minä kohtasin oman persoonan. Se oli hyvin kielteinen, ärtynyt ja hyvin epäkunnioittava vanhempia kohtaan. Minulle oli selvää että äidin auktoriteetti on loppumassa ja kun olisin täyttänyt 18 vuotta, niin luvalla saisin lähteä pois kotoa.
Tätä päätöstä minä lopulta kaduin. Kotoa pois lähteminen tarkoitti että hylkään äitini. En arvostanut niitä asioita mitä minulla silloin oli. Olin hyvin itsekäs, sokea ja välipitämätön. Nyt onneksi äiti on taas minun äiti, sekä ystävä ja meillä on hyvät ja lämpimät välit. Arvostan niitä asioita mitä minulla nyt on. Nykyään saa olla kiitollinen siitä että saa elää. Siitä että on ystäviä. On töitä ja että on uusia harrastuksia. On niin kuin koko elämä uusiksi laitettu. En vois olla enempää kiitollinen tästä kaikesta..!
Ja näin siis meni aikaa, aloin täyttämään pikkuhiljaa vuosia. Tuli siellä sun täällä pyörittyä, tutustuin jatkuvasti uusiin kavereihin. Paikalla ei paljon pysynyt kun oli piikki takapuolessa.. “Oli liikettä, oli elämää.” Näin pikkuhiljaa aloin juomaan alkoholia ja polttamaan tupakkaa viikonloppuisin kavereitten mukana ylä-asteella. Joku järjesti aina pippalot kun vanhemmat oli lomilla tai jossain ulkomaan reissussa. Niin talot oli tyhjillään. Se oli koko kaupungin tiedossa monesti. Sana Varkaudessa levisi nopeasti koska on pieni kaupunki. Näin nuoret kohtasi toisia. Joku täysikäinen haki aina kaljaa tai sitten ostettiin jopa viinaa. Yksi tuttu ukko möi kaikille venäläistä viinaa Varkaudessa. Sitä sai jopa yön aikana kun kävi vaan herättelemässä sen. Kyllähän se mielellään myi vaikka oli ihan unessa. Rahaa tulee niin mikäs siinä.. Muistan myös yhden tyypin joka myi pirtua. Se oli coca-colan tölkeissä tuotu venäläisillä laivoilla Varkauteen. Tästä oli vielä juttua lehdessä. Myyjä lopulta jäi kiinni. Hyvä että jäi! Hyvä ettei käynyt kellekään pahasti silloin. Niin näitä kaikkia vaihtoehtoja oli tarjolla tuolloin. Jos sinulla oli rahaa, sait 99% varmuudella alkoholia viikonlopuksi.
Sitten kun tuli pari vuotta ikää lisää sain ajokortin. Se oli semmoinen hetki että nyt minä olen koko maailman omistaja. Ajeltiin ystävien kanssa autoilla. Minä olin vanhin porukassa, niin olin noin vuoden verran “etuasemassa.” Kaverit pyysi vanhemmilta autoja lainaan ja minä olin heille kuskina. Olin myös monesti ollut vanhemmille kuskihommissa kun he niin pyysivät. Mikäs siinä, ilmaiset bensat ja muu huvi päälle. Nuoren sydän lyö ja musiikki soi. Mikä voi olla parempaa? Noihin aikoihin poltin jo aktiivisesti pilveä. Tutustuin siihen yhden vanhan venäläisen tutun kautta. Tuolloin se tuli koululla vastaan. Se oli täydellinen ajoitus siihen elämän vaiheeseen. Alussa pelotti hieman, mutta lopulta olin täysin otettu. Sanoin “wau!”.. Se oli uskomaton kokemus. Se oli kuin tyrmäys omaan mieleen. Ihmettelin silloin miten tästä ei puhuta ja miksi nämä on muka laittomia aineita. Löysin jotain semmoista mikä sai minut oikeasti kiinnostumaan jostain. Olenhan aina halunnut tehdä jotain jännää, uutta ja normaalista elämästä poikkeavaa. Sain olla kerrankin hyväksytty jossain, olin erilainen ja hyvin salaperäinen! Löysin samanhenkisiä kavereita ja jotain mikä sai unohtamaan huolet ja elämän asettamat vaatimukset.. Näin pääsin tutustumaan lievään huumeeseen.
Kouluhuolet, suorittamattomat kokeet ja kaikki muu huoli unohtui hetkessä. Sitä halusi kokoajan lisää. Aloin polttaa päivittäin pilveä. Koulun jätin silloin melkein kokonaan. Opiskelin merkonomiksi siihen aikaan. Kävin koulussa usein päihtyneenä ja näyn vuoksi. Näin yritin olla vielä mukana touhuissa mutta valehtelin itselle ja muille. <– tekstiä?
Siitä sitten meni pari vuotta vauhdilla juhliessa ja tehtyä kaikkea tyhmää. En osannut enkä halunnut muuta elämään. Minulla oli semmoinen filosofia että jos kerran me kaikki kuollaan eikä mukaan mitään oteta niin sama se on kuolla nuorena tai vanhempana, rikkaana tai köyhänä.. Ei ollut millään väliä. Tämä ajatus antoi motivaatiota jatkaa ja pein tyhminä ihmisiä jotka tekivät töitä.. Tuolloin samoihin aikoihin tutustuin uuteen kaveriin joka oli tarjonnut amfetamiinia maistettavaksi. Sitä tuli jotenkin itsestään maisteltua. En lukenut käyttö-ohjeita siihenkään. Ihastuin siihenkin huumeeseen hetkessä. Se oli toinen ulottuvuus ja vielä syvempi ovi huumemaailmaan. Stimulantit kuten amfetamiini ja ekstaasi sekä muut lääkkeet oli joka viikko hankittava. Alkoholia ei kiinnostanut käyttää enää. Tuohon aikaan käytin ensimmäistä kertaa suonensisäisesti amfetamiinia ja näin menin yhä syvemmällä suohon.
En ymmärrä miten me selvittiin kaikesta arjesta mutta oli hankittava rahaa jostain tähän kun kerran oli jo koukussa. Puhelin soi joka viides minuutti ja oli aina joku säätö meneillään. Niihin aikoihin ei ollut nettimyyntiä niin oli huumeiden saanti myös välillä haastavaa. Käytiin naapuri kylissä ja tehtiin kauppaa.
Ja näin tuli pienet rikokset myös kuvioon ja velat. Velkoja tuli tehtyä tilaamalla tuotteita ja jättämällä ne maksamatta. Myös pieniä lainoja (pikavippejä) tuli otettua. Varastettiin polkupyöriä ja tehtiin niistä myyntikelpoisia, tehtiin kauppavarkauksia, perämoottorivarkauksia, autonmurtoja tuli kokeiltua jonkin verran ja muuta pientä huumekauppaa siinä sivulla. Näin me saatiin varastoon huumeita jotta meidän pieni elämä ja hauskanpito saisi jatkua.
Kun kerran oli päässyt vauhtiin niin ei sitä noin vaan voinut pysähtyä. Tämä on monen muunkin narkomaanin kohdalla hyvin selvää. Kun hyväksytään se elämä mitä eletään, niin lopputuloksesta ei niinkään väliä. Minun kohdalla tämä oli toiminut johonkin tiettyyn pisteeseen asti. Uskon, että siihen aikuistumisen alkuvaiheeseen. Silloin kun ihminen rupeaa miettimään mitä oikeasti elämältä haluaa..
Kun oli ryhtynyt käyttämään kovia huumeita, niin mielenterveysongelmia ja kiusatuksi tulemista ei voinut välttää. Huumemaailma on kova paikka nuorelle. Se opettaa taistelemaan tai pakenemaan. Se näyttää todelliset kasvot. Vastaan tulee kaikenlaista, ei voi ikinä tietää mitä tulee tapahtumaan. Oli turvattomuutta päivittäin ja perään sai katsoa jatkuvasti. Esimerkiksi hyvin muistuu “Juudaksen petokset” ystäviltä joihin alussa vilpittömästi luotti. Petturuutta tulee rahan takia tai paremman aseman. Yleensä ne on niitä läheisiä ystäviä. Se maailma siis ei sääli ketään. Pitää olla aina varuillaan. Kaverit tosin oli minusta paljon rohkeampia ja viisaimpia. Minä taas kuuluin siihen “pakene” porukkaan. Olin pelkuri. Isää minulla ei ole ollut, joka olisi voinut opettaa puolustamaan itseä ja äiti aina sanoi ettei saa tapella. Niin näin päädyin hyvin usein kiusatuksi. Niin nämä on hyvin tuttuja juttuja kun vahvempi kiusaa heikompaa tai vain erilaisuuden vuoksi moititaan toista. Siksi haluan erityisen paljon painottaa keskusteluissa lasten kanssa että kiusaamisella on aina seuraukset. Ja että yhtenä mottona yrityksellä on puuttua radikaalisti kiusaamiseen!
Firman idea on siis tarjota lapsille ennennäkemätöntä laadukasta hoitoa joka on peritty kokemuksen avulla. Meidän lastenvahdit koulutuksen lisäksi ovat hyvin tietoisia siitä mitä huumeet ja kiusaaminen on. He osaavat ennaltaehkäistä lapsia joutumasta huumeansaan tai päättymistä kiusaamisen kohteeksi. Nämä kaksi opetusta sisältyvät palveluun. Me haluamme kylvätä hyviä siemeniä lapsiin. Me uskomme että olemme hengellisessä sodassa ja taistelemme huumeita ja koulukiusaamista vastaan!
Näin sitä siis oli mennyt joku 12 vuotta kaikissa tämmöisissä sekatuulissa. Ei ollut oikein järkeä touhuissa. Huonosti muistan sen mitä tarkalleen oli tapahtunut. Loppusuoralla kuitenkin into ja ilo oli hävinnyt. Aloin sairastamaan masennusta. Kun kaikki oli menetetty, ei voinut eikä jaksanut enää elääkään. Kiinnostus elämään hävisi kokonaan. Ei yhtään oikeaa ystävää, mielenterveysongelmia, fyysisiä sairauksia ja velkoja, niin sitä väkisin vaipui epätoivoon. Osa kavereista oli vankiloissa, osa oli kuollut, osa oli tapettu, osa oli tappanut itsensä ja osa oli päättänyt elämänsä mielisairaalaan. Tämän kaiken painonlaastin lisäksi näin ajoittain vanhoja koulukavereita joko facebookissa tai muualla. He olivat jo töissä ja naimisissa. Heillä kaikilla oli omia lapsia. He olivat onnistuneet elämässä. Heillä oli joku tarkoitus elämässä. He olivat onnellisia!
Kaikki nämä asiat painoi tosi voimakkaasti, ettei huumeetkaan enää auttanut. Muistan kun seisoin oman kämpän vessassa peilin edessä tupakka suussa. Katsoin peiliin ja itkin. Näin kerran iloisen Janin ja nyt näin ihan jotain muuta. Elämä jonka kerran sain lahjana oli murskattu. Jäljellä oli vain kuihtunut ruumis ja puolikuollut sielu. Ei yksinkertaisesti ollut enää voimia jatkaa ja vetää sitä samaa rallia. Rupesin säälimään itseä ja lohduttamaan itsemurha-ajatuksella. Rupesin ruokkimaan näitä ajatuksia. Ei jaksanut enää elää. Näin sain pientä toivoa vielä hetken jatkaa…
Uskoontulo
Nyt joku lukija saattaa miettiä ja kyseenalaistaa, että onkohan Jan päässyt lopulta huumeista? Miten tuo masennus ja muut mitä tuossa on kerrottu? Voikohan sille omia lapsia edes jättää kun on tuommoinen tausta?
– Voin vakuuttaa sinua, hyvä lukija, että Jan voi oikein hyvin nyt! Janilla on uusia ystäviä, on töitä, on uusia harrastuksia, on omakotitalokin! Ja tuosta huumehelvetistä on jo yli 10 vuotta aikaa. Uskoontulo tapahtui 2012 ja sen jälkeen alkoi kasvu – ja hoitoprosessi.
Joten viimeisestä huumekokeilusta on jo tosi pitkä aika.
Joten viimeisestä huumekokeilusta on jo tosi pitkä aika.(Tämä uskoontulo-osuus on vielä kesken ja kirjoitan siitä tarkemmin myöhemmin.)
OTA YHTEYTTÄ MEIHIN
PAKETIT
KIINNOSTAAKO SINUA OTTAA VIIKONLOPPUPAKETTI?
Hintaan lisätty Alv ja Kotitalousvähennys:
Viikonloput pe, la, su (48h) 100 €
Juhannus viikko to, pe, la, su (72h) 150 €